No loppui se lorvinta viimein, ei kylläkään treenien osalta, vaan käytiin sitten Nalan kaa Oulussa tekee se PEJÄ B:n päivitys, viimein!!Koekirjaa lukiessa viimeinen hyväksytty PEJÄ on 2008, no huh huh! Sen verran selittelen että 2vuotta sitten väliä päivityksen yrityksessä, mutta tosiaan 4 hylättyä koetta alla ennen tätä. Että ei kukaan pääse sanoo ettei ole yritetty;) Toki välissä tehty JK3, mutta silti.. No nytten sit TODELLA vähällä treenillä, aivan pari hassua jälkeä pellolle ja oisko ollut yksi metsään edellisen kokeen jälkeen ja kylmiltään kokeisiin. No onneksi mulla oli kaverina Minna ja myöskin PEJÄ B:n suorittanut sknu Voitto ja päästiin haistelee Väiskin 9 puolisisarusta ja nauttimaan päivä Väiskin kasvattajalla. Joten hyötyäkin ja huvia olisi ollut reissusta vaikkei tuloksia olisi tullut. Mutta olihan se meidän helppo ajella kotiin hymyssä suin kun tulokset sieltä tuli.
Ensimmäistä kertaa minulla sattui PEJÄ-kokeessa että jana (joka sekin vasta toisen kerran) olikin tien suuntaisesti. Nala ei meinannut alkuun tajuta millään että kyllä joo lähdetään vaan tiensuuntaan, vaan painoi pari-kolme kertaa kääntää suoraan metsään. Sitten kun tajusi mitä pyydetään, niin lähtikin melkein luotisuoraan ja hyvällä vauhdilla etenemään. Oisko sitten jäljenlähtö (jonka koira oli merkannut jo meidän tuomarille mennessä) noin 50-70m. Sitten lähdettin humputtelemaan metsää kohti taskussa uusi karttaohjelma puhelimessa, sport trackker sekä wc-paperit ja koetoimitsijan ja ratamestarin puhelinnumerot, nämä kaikki siltä varalta kun sitten TAAS sinne harhalle mennään ja ollaan jossain middle of nowhere. Mutta toisin kävi :) Nala lähti hyvällä vauhdilla, omalle tyylilleen uskollisena tarkasti mennä porhaltamaan jälkeä ja eikä aikaakaan kun ensimmäinen esine oli taskussa. Jäljellä oli paljon kauriin jälkiä, ojan ylityksiä, maaston vaihtelua, joten haastetta sinällään riitti, meille se pahin haastaja, harhajälki, jäi meiltä vaan tällä kertaa onneksi ajamatta! Kaikki esineet taskussa (joista minä löysin yhden kun Nala meni puun toiselta puolelta, karhunkieli) olimme maalimiehellä 30min jäljestyksen jälkeen. Ai että sitä fiilistä kun näin maalimiehen, ei voinut kun olla NIIN kauheen onnellinen, Nala teki sen ja tyyylikkäästi tekikin, ei kysellyt eikä urpoillut mitään ja mennä puksutteli vaan! Muutamat onnenkyyneleet siinä piti ihan tirauttaa kotiin soittaessa, oli se vaan niin hienoo! Kiitos Minnalle ja Voitolle matkaseurasta, sekä Tiinalle ja Tiinan äidille majoituksesta ja kestityksestä taas kerran! Oulu ei kyllä ole kaukana vaikka kauas onkin pitkä matka :)
Käytiinhän me sitten Nalan kanssa viime sunnuntaina Kuopissakin (tai lähempänä Lapinlahtea taisi olla kuin Kuopiota!) mutta Savossa kuitenkin, sellaisessa pilottitestauksessa, josta on tulossa valtakunnallinen hälytysryhmien koirakoiden testiohjelma. Testiin osallistuvalla koirakolla tulee olla voimassa olevat koesuoritukset, jonka jälkeen ryhmänjohtajat suorittavat koirakolle etsinnän kaltaisin testin. Tällä kertaa meitä arvioi paikallinen poliisimies sekä paikalla oli myös testin meille järjestänyt Rytkösen Eija (Kiitos Eija ja Jari!). Saimme alueen kuin etsinnässä kuunaan, jonkan läpi käymiseen annettiin 1-2h. Mukaan sai ottaa apuohjaajan sekä kaikki tarvittavat ja olemassa olevat härpäkkeet, gps:t yms. Saimme alueesta kartan, tiedon että alueelle on kadonnut 2-3 hlöä. Muuten toimintaohjeeksi saimme toimia kuten etsinnässä. Minulle mukaan lähti henkinen tukeni ja turvani Kati ja yhtenä arvioijana myös ryhmänjohtajan ominaisuudessa Minna. Ajatuksemme oli tarkistaa meneekö alueelle jälkiä. Nala nostikin melkein heti alussa jonkilaisen jäljen joka näin jälkeenpäin opittuna ja puhuttuna, olisi ohjaajan pitänyt vain antaa olla, merkata paikka karttaan ja jatkaa alkuperäistä suunnitelmaa, koska Nala katseli minua vähän väliä ja sanoin apparillekin ettei jäljenajo ole varmaa, mutta mistäs sitä voi siellä tietää. No jotenkin luovimalla olimme yhtäkkiä tilanteessa että Nala nostelee nenää (olimme siis koko ajan olleet sopivasti tuulen alapuolella), ja päätin päästää koiran irti. No eipä aikaakaan kun se katosi näkyvistä, ja tulimme itsekin aukon reunaan. Hetken päästä palaa rullan kanssa ja näytölle vieden löydämme kadonneen. Hyvä Nala! Jatkamme alkuperäisen suunnitelmamme mukaisesti tielle, josta tarkoitus oli jatkaa sulkemalla aluetta, mutta jostain itsellä kummitteli aika ja pieni hoppu joten päätin ehdottaa ratkaisua että otetaan suunta tuulihuomioiden ja leikataan aluetta. Vielä siinäkin arvottiin vain jatketaanko nostamalla jälkeä tien laidasta, mutta lopulta maaston ja hyvä tuulen vuoksi päädyimme toiseen ideaani (joka arvioinnissa näkyin sitten huonona valintana, jonka itsekin tajusin jälkeen päin..mutta aina ei voi voittaa, ei edes jokakerta) Lähdimme liikkeelle aukolle josta Nala nosti suht nopeasti jäljen näyttäen suuntaa sinne mistä olimme äsken kadonneen löytäneet, hieman jäin arpomaan ajetaanko vai ei, ja siinä minun taivastellessa Nala vaihtoi suuntaa jonka sitten hyväksyin. Saimme kutsun hetken jälkeä ajettuamme että kyseessä on tuore takajälki (jonne itse koiran "painostin" olemalla hyväksymättä ensimmäistä merkkausta,dam) ja vaihdoimme suuntaa ja ajoimme jäljen äsken kadonneen henkilön löytämälle paikalle. Koiralle kehut ja hommat jatkui, ja eikä taaskaan aikaakaan kun Nala otti jäljen joka osoittautui hetken päästä aivan oikeaksi kun löysimme esineen johon testi päättyi.
Arvioijamme kehui kovasti Nalaa eteväksi jälkikoiraksi, joka jaksoi tuon reilun tunnin rupeaman hienosti ja sitähän se onkin, NALA RAKAS! Minkäs se sille voi jos ohjaaja on huono, ei se koiran vika ole;) Mutta meillä meni Katin kanssa hyvin yhteen, siitäkin saimme palautetta että toimii, vaikka eihän sekään mikään uusi tieto ollut, Kati tuntee Nalan ja minun toimintatavat ja koiran tyylin, joten helppo siinä on mennä ja kun voi luottaa että appari on kartalla ja ilmoittaa tarvittaessa. Kiitos siis KATILLE ja MINNALLE taas kerran mukavasta reissusta!!
Mukana oli myös toinen koirakko Lea ja Hinni apuohjaajanaan Kaisa, jotka myöskin suorittivat hyväksytysti ko testin, hienoa!
Pitäähän sitten aina vastapainoksi olla jotain ikävääkin vaikkei kaikki Väiskinkään kohdalla niin ikävästi ole:) Päästiin Väiskin kanssa käymänä ihan oikeella sorsametällä! Aloitukseen ei vielä lähdetty, ois ollutkin varmasti hieman liikaa pienelle pojalle mutta tiistaina sitten jo mentiin. Mukana isäni metsästyskaverikaverineen. Mentiin sellaiselle tulvivalle pellolle jossa kuulema paljon sorsia ennen aloitusta ollut syömässä. No 2,5 h niitä lintuja odoteltiin, meinasi pimeä jo ehtiä ennen lintuja kunnes ensimmäiset tuli. Väiski malttoi ÄLYTTÖMÄN hienosti irti ja hiljaa odotella passissa vaikkei tiennyt varmasti poika mitä siellä torotettiin. Laukauksia kuuli ennen varsinaista saalista jo pariin otteeseen kun koettivat sitten kyyhkyjä saada alas, kun sorsia ei näkynyt, mutta ilman tulosta. Hienosti myös Väiski suhtautui ampumisiin, oli rauhallinen ja tarkaavainen.
Sitten saivat ammuttua veteen 2 tavia, joita päästiin hakemaan. Eli kun markkeerauksia ei tullut yritin alkuun laittaa vallan linjana, ohjauksena tehtävällä koska meillä oli hyvä paikka pudotukseen nähden. Hyvin lähtikin eteen kunnes tuli veteen jossa sattui olemaan sorsien kuvatukset vastassa, hetken pohdinnan jälkeen , otin koiran hallintaan(kyllä tuli käskystä ja helposti sivulle) ja laitoin vapaaseen hakuun. Sitten löytyikin ensimmäinen tavi, hieman eka piti pompata tämän jälkeen kehuin ja kerran nosti jonka jälkeen otti ja lähti tuomaan, mahtavaa! Käteen palautus ja uutta putkeen. Ylpeä oli poika itsekin saaliistaan! Toinen löytyikin helposti ja tuli kerralla, ei kylläkään käteen vaan jalkoihin. Siinä niitä ihmeteltiin kun pumpum pojat päätti vielä yrittää hämärän jo laskeuduttua taivaanrantaa vasten ampua, ja menivät onnistumaankin. Tiputus, mutta koiralla ei ollut mitään saumoja nähdä kun metsää vasten hämärässä tuli markeeraus. Joten laitoin hakuun. Ukot takanani olivat sitä mieltä että putosi pellon vieressä olevaan metsään, mutta koska kellään ei ollut varmaa havaintoa, ei auttanut kun koiran antaa tehdä töitä ja hienoa, sieltähän se nousi pellolta! Kovasti kehui Väiskiä mukanamme ollut noutajien kanssa aiemminkin touhunnut oppaani. Ja siitä istumalta sovittiin jo seuraavat treffit jonnekin ruovikkoon jossa paljon vettä ja koirakin joutuu koville mutta Anssi oli sitä mieltä että Väiski siitä suoriutuisi. Mutta eipähän päästy edes kokeilemaan kun perjantaina juuri ennen iltalennolle lähtöä päätin vielä käyttää koirat pyörälenkillä että on sitten hieman enimpiä virtoja poikessa. Kotiin palatessamme huomasin Väiskin nuolevan jalkaansa, mikäs siinä, no etujalan yläantura keskeltä halki!Eikun elukkatohtoreita hätyyttelemään että tarvitseeko sitä ommella. Ensimmäinen sanoi puhelimessa että ommellaan, no sitten sain kaupungin eläinlääkärille ajan vielä, ettei mennyt päivystäjälle (tietenkin perjantain klo 15.50!). Lääkäri sitten oli sitä mieltä että on siinä ja rajalla tikataanko ja jätti tikkaamatta. Voide ja sidos pitäisi hänen mielestään parantaa 2 viikossa. No nyt on viikko kohta haavaa hoideltu, aavistuksen on lähtenyt kiinni menemään, muttei täysin, punoitteleekin vielä. Sidokset pysyvät vähän miten milloinkin, yleensä alkulenkin hyvin mutta sitten laskee. Ollaan lenkkeilty ihan normaalisti lukuunottamatta uimisia ja rypemisiä ollaan koetettu välttää, vaikka flätille se onkin aika hankalaa. Toivottavasti alkaisi nyt pikapikaa paranemaan, ois kahden viikon päästä se nome-koe ja treenatakin ois kiva, mutta ei viitsi sen uhalla että paranemisaika pidentyy, joten vesikoista pitää ainakin pysyä poissa, ainahan pellolla ja metsässä voi treenata, etenkin kun itsehakemat tuoreet tavitkin pakkasessa odottaa reeniin pääsyä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti