No niin nyt sain vihdoin jotain kuvia kamerasta, joten tässä sekalaisia otoksia. Ihan viimeisintä kuvaa Vemmelsäärestä ei ole mut nyt paistaa ulkona sen verran kauniisti että eiköhän tässä lähipäivinä saatettais saada onnistunut kuvakin.
Viime päivien infoa sen verran että käytiin Väiskin kanssa toisilla rokotuksilla, elopainoa jätkällä 12,5kg josta suurin osa jalkaa ;) Muuten kaikki oli kunnnossa, kuukaudeksi kadonnut toinen kiveskin oli ilmaantunut takaisin mihin se kuuluu. Kuiva iho todettiin, joten eikun rasvaa lisää ruokaan joten eiköhän sen siitä helpottais. Nalan hammas ei valitettavasti ole lähtenyt paranemaan ollenkaan joten perjantaina Nala joutuu leikkaupöydälle ja hammas poistetaan. Hieman jännittää se poisto kun toinen puoli hampaasta tosiaan täysin terve, mutta ei auta kun toivoa että lähtis helposti pois kuitenkin. Niin ja käytiinhän me sunnuntaina kokeilee taas pelastusjälkeä, tottis meni häppä räppä läpi, Nalan ehdottomasti paras liike, seuraaminen, meni sekin ihan puihin. Ja jäljeltä sitten astuttiin harhaan, eikä koirakaan siellä ollut ihan kympilllä mukana, toki jälkeä ajeli,mutta ei ihan oma itsensä. Toki tässä jälkeenpäin olen ynnäillyt näitä huonoja tuloksia, huonoja jälkiä, että treenin puutehan se Nalaa vaivaa..No nyt ollaan ainkain 1kk poissa pelikentiltä ja katsotaan sitten miten on lähtenyt täti toipumaan, että jatketaanko kilpailu-uraa enää. Sen näyttää sitten aika. Mutta siis alla niitä lupaamiani otoksia..
Väiski ja velipuoli "Topi" Filurin Vellu- Vermutti.
Jotain hyvää taitaa olla maistissa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti